ARKTISIA HAASTEITA POHJOIS-LAPISSA JA VARANGIN ALUEELLA

- tenojoki.jpg

Ivalojoki

Ivalojoki on Ylä-Lapissa virtaava, Inarijärveen laskeva 180 km:n pituinen "kultajoki". Ivalojoki saa alkunsa Korsatuntureilta Inarin ja Enontekiön kuntien rajalta. Sen ensimmäiset latvauomat hipovat Peltotunturin jängillä Suomen ja Norjan rajaa Suomi-neidon kaulan ja käsivarren yhtymäkohdassa Lemmenjoen kansallispuiston länsilaidalla. Joki laskee Inarijärveen noin viiden kilometrin pituisena suistoalueena runsaan 10 kilometrin päässä nimikkokylästään Ivalosta, jonka se halkaisee verkkaisesti virtaavana matalana vesiväylänä. Ivalojoen sivujokia ovat muun muassa Repojoki, Tolosjoki sekä kultalöydöistään tunnetut Sotajoki ja Kyläjoki.

Ivalojoki on lähes koko pituudeltaan erämaajoki. Se on vuodesta toiseen lisännyt suosiotaan matkailukohteena. Vuonna 2005 se valittiin Vuoden Retkikohteeksi. Joen 60 kilometrin pituisella koskipitoisella varsinaisella retkeilyosuudella Kutturasta Toloseen harrastetaan sekä kanootti- että viime vuosina suosiotaan lisännyttä kumilauttaretkeilyä. Entisiin ja nykyisiin kulta-alueisiin pääsee tutustumaan myös patikoiden merkittyjä reittejä pitkin. Ivalojoen Kultalan kohdalla on joen ylittävä riippusilta.

Kalastettavina lajeina joessa ovat taimen ja harjus. Myös hauki ja siika voivat tarttua pyydykseen. Sivupuroissa esiintyy runsaasti vaaksanmittaista taimenta, joka ei ole tammukkaa, vaan alamittaisia taimenta