Varanginvuono
Varanginvuono on Koillis-Norjassa sijaitseva noin 100 kilometriä pitkä, itään aukeava Barentsinmeren lahti. Länsiosassaan "vuono" on noin kahdeksan kilometriä leveä, mutta suuosa on Vuoreijan ja Kirkkoniemen kaupunkien välillä kymmeniä kilometrejä.
Jäämeren mahtavat kalasaaliit ovat tärkein syy sille, että Varangin pohjoisilla alueilla on kautta vuosituhansien ollut pysyvää asutusta. Meri on tuonut elannon alueen ihmisille ja pelottomat kalastajat ovat suunnanneet veneensä raivoavan meren aalloille jopa pimeimmän kaamoksen aikaan.
Golf-virran Atlantilta tuomat lämpimät vesimassat pitävät meren jäättömänä läpi vuoden. Silti jokainen vuodenaika jäämerellä on yllättävä ja erilainen. Vuonon karut ja kallioiset rannat ovat erittäin linturikkaita ja rannan mutkitteleva maisema vilisee pieniä ja sympaattisia kalastajakyliä.
Varanginvuonon pohjoisrannalla Varangin niemimaalla sijaitsevat Vesisaaren ja Vuoreijan kunnat, etelärannalla Etelä-Varanki ja lahden perällä Nesseby.

